Kuten ennenkään, ei nytkään ohitsemme pääse yksikään suomalaisille netissä lainapalveluita tarjoava sivusto. Tällä kertaa haaviimme tarttui Tonnilaina -sivusto, joka nimensä mukaisesti myöntää tonnin lainoja. Sivustoa pyörittää muuten Aasa niminen pankki. Seuraavaksi hieman meidän kokemuksia tästä tonnilainoja tarjoavasta paikasta. Onko paikka hyvä? Kehtaako sieltä hakea lainaa? Tarjoaako palvelu mitään uutta ja eroaako se emostaan millään tavalla?

Kun sivustolle saapuu, tulee sentään hyvin nopeasti selväksi, että palvelu tosiaan tarjoaa lainoja tuohon tonniin asti, sillä esillä oleva banneri kertoo, että lainaa saa tonnin ja maksuaikaa sille 19 kuukautta. Kyseessä on siis ns. kulutusluotto, eli sinun on otettava suoraan tilillesi hakemasi summa ja maksettava se sitten takaisin tietyssä ajassa. Vaikka maksuaikaa saisikin tuon 19 kuukautta, selviää siitä silti pienemmillä koroilla, jos sen maksaa nopeammin.

Sivusto näyttää ammattimaiselta ja hyvin tehdyltä. Vaikka nimi tuo mieleen lähinnä jonkun ruotsinlaivamainoksen tai muun, huokuu itse sivulta ammattimaisuus. Tästä huolimatta on suosituksemme ehdottomasti lainojen vertailu (esim. Lendo tai Zmarta) tai suoraan laina Aasalta, jonka omistuksessa myös Tonninlaina on. Aasasta on kuitenkin paremmat kokemukset.

Linkit:

Etusivulla on sopivasti tietoa ja mikä meidän mielestämme on parasta, on se, että palvelu on hyvin yksinkertainen ja riisuttu malli. Ei monimutkaisia lainamalleja tai epämääräisiä korkoselostuksia, liian pitkälle viedyistä myyntipuheista puhumattakaan. Jollain tapaa tonnilaina sivu on ehkä jopa paras lainasivu mitä on tullut vastaan.

Sivuston on laittanut kasaan Aasa Oy, jolla on muuten omaa nimeänsäkin kantava pankki, eli Aasa.fi. Yritys on tullut kaupparekisteriin vuonna 2010, mutta sen liikevaihdosta ei löydy julkisesti tietoa, sen enempääkään kuin toimitusjohtajasta. Useimmiten tänä päivänä on kuitenkin käytäntönä, että nämä tiedot ovat julkisia, joten hieman harmittaa näiden puuttuminen. Se ei välttämättä kuitenkaan tarkoita mitään negatiivista.

Tonnilainalla on myös asiakaspalvelu, kuten millä tahansa hyvällä lainasivustolla tänä päivänä on. Yritykseen saa yhteyden joko sähköpostilla tai puhelimitse maanantaista perjantaihin kello 9 ja 17 välisenä aikana.

Lainan hakeminen

Entäpä sitten itse lainan hakeminen Tonnilainasta. Millaisia kokemuksia se jätti? Itse hakemuksen tekeminen on helppoa. Käytännössä hakija valitsee vain lainahakemus välilehden ja summa sekä maksuaika onkin siellä jo valmiiksi valittuna, sillä vaihtoehtoja on vain yksi. Sitten täytyy lisätä puhelinnumero ja henkilötunnus.

Tämän jälkeen tuleekin täyttää perustiedot, kuten nimi, osoite sekä tulo- ja menotiedot. Se mikä jää hieman häiritsemään, on, että palvelu ei hakemuksen aikana vaadi tunnistautumista, eli periaatteessa väärinkäytökset voivat olla mahdollisia tässä palvelussa ja se ei ole lainkaan hyvä. Koko hakemuspaperista jää hieman hatara kuva, eikä se herätä liikaa luottamusta. Tämä on hieman harmillista, sillä palvelusta on muuten hyvä kuva. Ei sen puoleen, vaikka tunnistautumista ei ole, niin päätöksen kyllä sai melko nopeasti itselleen heti hakemuksen teon jälkeen. Mitään ongelmiakaan tuskin tulee, sillä palvelu kertoo käyttävänsä SSL -salaustekniikkaa.

Korot

Sitten kuitenkin se tärkein, eli korot ja muut hinnat. Lopulta se on tämä, mikä merkitsee sen, että onko palvelu edullinen vai liian kallis kuluttajalle. Aina lainaa valitessa kannattaa tarkistaa korkosumma ennen kuin hyväksyy minkäänlaisia lainoja. Tonnilainan korot näyttävät tällaisilta:

Lainalle tulee automaattisesti 295 euro järjestelypalkkio. Tosin jää hieman epäselväksi, että mitä sillä järjestellään. Lainalle luvataan myös 9% kiinteä korko koko lainan maksamisen ajan. Laina-ajan pidentäminenkin on mahdollista, mutta siitä koituu kustannuksia 20-50 euron verran. Todelliseksi vuosikoroksi ilmoitetaan 49.94%, joka on kuitenkin vielä suhteellisen maltillinen ja pysyykin Suomen lain vaatimissa rajoissa.

Yhteenveto ja kokemuksia 2021

Tonnilaina vaikuttaa ensin rehdiltä ja hyvin tehdyltä sivustolta, mutta lähes 300 euron järjestelypalkkio tuntuu melko kohtuuttomalta siitä hyvästä, että siinä ei varsinaisesti järjestellä mitään. Sekin, että lainaa hakiessa ei vaadittu minkäänlaista tunnistautumista, vaikuttaa hieman vanhanaikaiselta. Palvelusta todennäköisesti saa lainansa, jos sellaisen sieltä hakee, mutta on hyvä tiedostaa tuo ylimääräinen 295 euron maksu, jollaista ei yleensä mistään muualta kyllä tule. Jos tulee, niin useimmiten paljon pienempänä. Tonnilaina on hieno konsepti, jonka olisi ehkä voinut tehdä jollain toisellakin tavalla, mutta harmillisesti konsepti vaikuttaa siltä, että se on pikaisesti kasaan kyhätty rahan lähde. Jos konseptia ja asiakasystävällisyyttä kehitetään, voi palvelusta tulla yksi nettilainojen johtavista brändeistä. Nyt siihen on vielä matkaa.

Tutustu Aasaan tästä

Tutustu kaikkiin lainoihin tästä.