Pitkän maksuajan vipit, joita saa jopa yli vuoden maksuajalla ovat hyvin yleisiä tänä päivänä. Sen toki ymmärtää, sillä tällöin on mahdollista ottaa ja myöntääkin isompia lainoja, joita voi sitten maksaa takaisin kohtuullisissa maksuajoissa. Sillä jos kuluttaja on esimerkiksi kymppitonnin lainan tarpeessa, joka pitäisi maksaa takaisin kuukaudessa, onko koko lainassa mitään järkeä? Tänä päivänä laina-aikaa tarjotaan jopa kymmeneksi vuodeksi tai enemmän, joka saattaa kuulostaa melko pitkältä ajalta ja sitähän se onkin. Harva meistä tietää, missä on 10 vuoden päästä.
Siitäkin huolimatta, että maksuaikoja tarjotaan jopa yli vuoden maksuajalla, on niitä edelleen saatavilla myös lyhyilläkin maksuajoilla. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että mitä nopeammin lainan saa maksettua takaisin, sitä pienemmillä koroilla koko summasta selviää.
Parhaat lainat, joissa pitkän maksuajan vipit
Vaikka tänä päivänä lähes kaikki pankit netissä tarjoavat lainaa, joissa pitkä maksuaika, on niissäkin kuitenkin eroja. Yleensä erot tulevat asiakkaiden kohteluissa, palvelun käytettävyydessä ja lainaehdoissa. Olemme tehneet työn puolestasi ja valinneet nämä seuraavat pankit, jotka tarjoavat mielestämme parhaita lainoja yli vuoden maksuajalla.
Fellow Finance
Tässä hieman erilaisessa palvelussa haetaankin lainaa käytännössä muilta kuluttajilta tai sijoittajilta ja Fellow Finance toimii välissä hoitamassa, että kaikki sujuu sopimusten mukaan. Palvelusta ei siis haeta lainaa suoraan pankilta ja sen omilta varoilta. Käytännössä lainaajaksi voi myös ryhtyä kuka tahansa oman varallisuutensa mukaan. Suurimmillaan lainaa voi saada jopa 15 000 euroa ja maksuaikaa reilusti yli vuoden, nimittäin jopa 84 kuukautta. Tämä tarkoittaisi silloin 224 euron kuukausittaista maksusummaa. Palvelu on noussutkin erittäin nopeasti yhdeksi suosituimmista lainapalveluista niin suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa ja ymmärrettävästikin. Sehän on vähän kuin eräänlainen joukkorahoituksen muoto, jossa takaisin on lupa odottaa lainaamaansa summaa korkojen kera. Lainaa palvelusta voi hakea vähintään 20-vuotias Suomessa vakituisesti asuva henkilö, jolla raha-asiat ovat hoituneet mallikkaasti. Todellinen vuosikorko Fellow Financella on myös kohtuullinen, sillä se pysyy alle 20:ssä prosentissa.
Lue lisää:
Komplett Bank
Alun perin norjalainen Komplett Bank tarjoaa huimia kuluttajalainoja, jopa 50 000 euroon asti. Tämä on yksi korkeimmista summista, joita lainaksi voi saada muualta, kun perinteisistä kivijalkapankeista. Tämäkin yritys aloitti ensimmäisenä kaupanteon maailmassa, sillä heidän toimintansa alkoi kauppakeskuksella ja tänä päivänä se on myös yksi suurimmista verkkokaupoista Norjassa. Yhtiö onkin siis menestynyt monella osa-alueella ja aloitettuaan pankkitoiminnan, on siitä nopeasti tullut yksi suosituimmista. Yritys löytyy muuten myös Oslon pörssistä. Lainasumma on myös hyvin erilainen kuin muualla, sillä itse lainaa ei tarvitse edes lyhentää joka kuukausi, vaan riittää, että maksaa korot ja muut kulut, joita lainan ottamisesta on koitunut. Sekään ei tietenkään tarkoita sitä, että lainaa ei tarvitse koskaan hoitaa, mutta tällainenkin mahdollisuus on olemassa. Todellinen vuosikorko pyörii myös jossain noin 12% hujakoilla, lainasummasta ja takaisinmaksuajasta riippuen.
Lue lisää:
BigBank
BigBank, joka on kotoisin Virosta, on toiminut Suomen markkinoilla jo vuodesta 2009. Sieltä voi hakea lainaa jopa 50 000 euroa ja maksuaikaa saa jopa 10 vuotta. Todelliseksi vuosikoroksi yhtiö ilmoittaa vain reilun 5 prosenttia, mutta tämä summa kannattaa vielä tarkistaa ennen lainan hyväksymistä. Tässä on siis pitkän maksuaika listamme voittaja, mitä tulee sekä maksuaikaan että korkojen pienuuteen. Tavallisten lainojen lisäksi se tarjoaa myös talletustilejä, joilla on talletussuoja 100 000 euroon asti ja tällä hetkellä vuoden talletuksille 1.25% korko. Palvelu myös muistaa sivustolla vierailleita erilaisilla, vaihtuvilla kilpailuilla eli sivustoa kannattaa kärkkyä erilaisten kampanjoidenkin takia.
Lue lisää:
Ostosraha
Ostosraha on täysin kotimainen palvelu. Sen taustalla toimii OPR-vakuus Oy. Tämä lienee yksi Suomen laajimmalle levittäytyneistä lainayrityksistä. Se toimii kaikien kaikkiaan viidessä eri maassa ja omistaa myös Everyday nimisen lainapalvelun. Lainasummat ovat hieman pienempiä kuin yllämainituilla, sillä heiltä voit hakea 400 ja 5000 euron väliltä. Pitkät maksuajat heiltä kyllä löytyvät, sillä maksuaika on minimissään 1 vuoden ja maksimissaan 5 vuotta. Se tulee huomioida, että 20-vuotiaat voivat hakea vain 400 euron lainoja. Takaisinpalaaville asiakkaille lainakatto on 10 000 euroa. Todellinen vuosikorko on myös hieman korkeampi, sillä se nousee yli 50:een prosenttiin.
Lue lisää:
Milloin laina jopa yli vuoden maksuajalla
Pitkät lainat sopivat silloin, jos haettava lainasumma on suuri, esimerkiksi vähintään 10 000 euroa. Hyvänä suuntaa antavana voi kuitenkin pitää sitä, että kun lasket lainan takaisinmaksuaikaa, huomaat, että jos maksat lainan takaisin alle vuodessa, menisi käteen jäävistä tuloistasi velanmaksuun yli 20%. Se on kuitenkin tärkeää, että lainanmaksu ei vie niin suurta osaa tuloista, että et enää sen jälkeen selviä arjestasi ja joutuisit paikkaamaan peruselämää uusilla lainoilla. Velkakierre olisi valmis.
Yli vuoden maksuajat tulevat kyseeseen myös silloin, kun hakijalla on säännölliset tulot ja melko varma tieto siitä, että tulot myös jatkuvat. Toki yllätyksiä elämässä voi tulla aina, mutta jos hakijalla on ollut esimerkiksi vakituinen työ alla jo useita vuosia, on hyvin todennäköistä, että tilanne myös sellaisena säilyy. Jos tällä hetkellä on esimerkiksi määräaikaisessa työssä vuoden loppuun, ei välttämättä ole viisasta hakea lainaa yli vuoden kestävälle ajalle.
Pitkä laina tulee kyseeseen myös silloin, kun sille on ajankohtainen tarve. Ikävimmissä tapauksissa esimerkiksi auto hajoaa tai asunnosta tulee asumiskelvoton, eikä vakuutus korvaakaan kuluja. Tällaisissa tapauksissa korvaava auto tai remontti tarvitaan usein pikaisella aikataululla. Jos mielessä on vuosisadan bileet, joihin mielellään laittaisi 30 000 euroa, kannattaa asiaa ehkä harkita uudelleen.
Missään tapauksessa suuria lainoja ei kannata ottaa ystävän tai puolison nimissä, vaikka olisi millainen hätä, sillä koskaan ette tiedä, millaiseksi teidän välinen tilanteenne muuttuu. Läheinen saattaa esimerkiksi hakuvaiheessa luvata maksavansa lainaa, vaikka se sinun nimissäsi onkin, mutta teille tullessa riitaa lopettaa sen siihen. Silloin sinä joudut maksamaan koko lainan. Tässä asiassa kannattaa siis olla erittäin tiukkana. Se, ettei takaa pitkiä lainoja läheisilleen, ei tarkoita, etteikö heistä välittäisi.
Kerrataan tähän vielä siis lyhyesti, milloin laina yli vuoden maksuajalla:
- Suuri lainasumma.
- Säännölliset tulot.
- Äkillinen rahan tarve välttämättömälle menolle.
Hyödyt pitkistä maksuajoista
Vaikka ylempänä kävimmekin jo hieman pitkien maksuaikojen riskit läpi, on niissä ehdottomasti paljon hyvääkin. Ilman niitä ei monella olisi koskaan varaa ottaa tarpeeksi suurta lainaa tarvitsemilleen, välttämättömillekin asioille.
Kuten jo yllä mainitsimmekin, on ehdottomasti suurin hyöty siinä, että se mahdollistaa suuremmatkin lainat niille, joilla ei niihin yleensä varaa ole. Pitkät maksuajat siis pelastavat pieni- ja keskituloiset. Jos lainasumma on esimerkiksi yli 20 000 euroa, on se erittäin monelle lähes mahdotonta maksaa alle vuodessa. Ja kun tuollaista summaa tarvitsee, jo pelkästään se tarkoittaa sitä, ettei sitä usein käteisenä säästöistä löydy.
Pitkät maksuajat myös mahdollistavat sen, että takaisinmaksettava kuukausisumma säilyy inhimillisenä. Jos maksuaika on vuosia ja lainasummakin kohtuullinen, on hyvin mahdollista, että kuukausittainen lyhennyskin säilyy hyvin maltillisena, korkeintaan muutamissa sadoissa per kuukausi.
Ja kertauksena vielä hyödyt:
- Mahdollistaa korkeat lainasummat.
- Pitää takaisinmaksettavan kuukausisumman kohtuullisena.
Haitat pitkistä maksuajoista
Vaikka moni asia kuulostaa kivalta, se tarkoittaa myös sitä, että asioilla on kolikon toinenkin puoli huomioonotettavana. Totuushan on se, että nämä lainat on tehty osin tarkoituksellakin kuulostamaan houkuttelevilta ja lähes ilmaiselta, mutta on tärkeää muistaa, että ilmaista rahaa ei ole ja kaikesta kivasta joutuu yleensä maksamaan ekstraa, kun kyseessä on lainat.
Korkosumma kasvaa sitä tahtia, kun laina-aika pitenee. Juuri tässä on se hyöty pankkien näkökulmasta. Asiakas saadaan sitoutettua pankkiin pitkäksi aikaa ja juuri korot ovat ne, jolla pankit tekevät rahaa. Vuosittaiset korot voivat kuitenkin pahimmillaan olla kymmeniä prosentteja, joten jos lainaa maksaa takaisin yli kymmenenkin vuotta, jää varsinainen lainasumma hyvinkin pieneksi. Lopullinen takaisinmaksettava summa tulee kuitenkin tarkistaa ennen lainojen hyväksymistä. Summasta tulee näkyä se maksettava euro määrä, joka on lopullinen, jos lainaa maksetaan x määrä x ajan verran. Summa saattaa jopa kauhistuttaa pahimmillaan ja siinä kohtaa voikin huomata, että pieneltä kuulostava kuukausittainen summa, muuttuu erittäin suureksi loppusummaksi, jossa varsinainen lainasumma on enää vain osa sitä.
Toinen ongelma on lainan hakemisen henkinen helppous. Tällä tarkoitamme sitä, että isonkin lainasumman hakeminen voi tuntua helpolta, koska maksuaika on pitkä ja kuukausittainen summa tuntuu tietenkin pieneltä. Jos ajatellaan esimerkkitapausta, jossa ”pienellä” 150 euron kuukausittaisella maksulla saa itselleen vaikka 15 000 euroa vartissa. Kuulostaa houkuttelevalta, eikö? Toki suurin osa kansalaisista kykenee miettimään asiaa pidemmän päälle, mutta osalle helppo raha on Akilleen kantapää ja sellaiseen silloin helposti sorrutaankin. Eli siinäkin tapauksessa, että lainan saanti helppoa, on sillä sekä hyvät että huonot puolensa. Joidenkin mielestä juuri tästä syystä on luottotietojen menetykset räjähtäneet käsiin ja siinä varmasti piileekin iso osa totuutta. Kannattaa siis aina lainaa hakiessa miettiä, mihin ryhmään sinä kuulut. Tarvitsetko lainaa oikeasti, pystytkö sen maksamaan takaisin vai haetko sitä vain siksi, että laina kuulostaa helpolta ja iso summa näyttäisi hyvältä tilillä? Jos kuulut jälkimmäiseen, kannattaa lainan hakemista miettiä vielä toisenkin kerran.
Yhteenveto
Kuten yllä jo kerroimme, on mahdollista saada pitkiäkin maksuaikoja, jopa 10 vuotta. Se tarkoittaa usein myös suurta summaa. Mikäli siis olet suuren lainan tarpeessa ja tiedät, että siitä on vaikea selvitä lyhyessä ajassa, ainakin tiedät, että yli vuoden maksuaika on mahdollista. Kannattaa vain olla tarkkana, että lainan maksamisesta selviää kunnialla. Listaamissamme palveluissa korot ovat erittäin inhimilliset verrattuna moniin muihin alan toimijoihin, joten voimme lämpimästi suositella niiden käyttöä.
Lainoja ottaessa kannattaa olla tarkkana, sillä vaikka korkeat lainasummat ja pitkät takaisinmaksuajat saattavat kuulostaa houkuttelevilta, on silti vaikea ennustaa, missä olet esimerkiksi 15 vuoden kuluttua. Jos esimerkiksi tällä hetkellä esim. 300 euron takaisinmaksusumma ei kuulostaa korkealta, se voi kuulostaa sellaiselta silloin, kun sinulla on esimerkiksi perhe elätettävänä. Juuri siitä syystä lainaa kannattaa ottaa vain ja ainoastaan sen verran, kun sitä ottaessa tarvitsee ja mielellään oikein hyvään syyhyn. Sellainen ei ole esimerkiksi elintason kohotus hetkellisesti 40 000 euron lainalla. Se tarkoittaa vain sitä, että syöt omasta elintasostasi seuraaviksi vuosiksi. Suurta lainaa hakiessa kannattaa siis miettiä pitkine maksuaikoineen esimerkiksi remonttitarpeisiin, muuttotarpeisiin tai muihin suuriin, äkillisiin elämänmuutoksiin. Pitkät maksuajat ovat erityisen hyödyllisiä jo siitäkin syystä, että ne mahdollistavat tavallisille ihmisille suuremmatkin lainat.
Eikö etsimäsi pankki ollut listallamme? Voit siirtyä kaikki lainat ja pikavipit arvostelussa -sivullemme, josta löydät kaikki suuret ja pienet toimijat.