Ostosraha kulutusluotto on kokenut suomalaisomisteinen rahoitusyhtiö, joka on toiminut markkinoilla vuodesta 2005 lähtien aina vuoteen 2020 asti. Se on OPR Vakuus Oy-nimisen yhtiön omistama, jonka kotipaikkana toimii Helsinki. Sama yritys omistaa myös toisen tunnetun lainapalvelun, Everydayn. OPR Vakuus Oy toimii Suomen lisäksi viidessä eri EU-maassa, ja palvelee kaiken kaikkiaan 45 miljoonan ihmisen markkinaa. OPR on myöntänyt yli miljoona lainaa ja sillä on noin 350 000 asiakasta. Se onkin ollut yksi Suomen suosituimmista lainapalveluista jo vuosien ajan. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Helsingissä.
Ostosrahan lainapalvelut ovat siis todella laajasti testattu ja käytetty. Voikin huoletta sanoa, että kyseessä on erittäin luotettava ja turvallinen palvelu jonka asiakaspalvelu on ammattimainen ja auttava. Ostosraha kokemuksia Suomesta on paljon, ja palvelua voi huoletta käyttää. Silti kannattaa aina ennen lainan ottamista tutustua hieman yhtiöön josta lainaa on hakemassa ja ennen kaikkea korkoihin ja maksuaikatauluihin. Mahdollisimman maltillinen korko on tietenkin yksi asia, mutta vähintään yhtä tärkeä on se, että takaisinmaksusuunnitelma on räätälöitävissä juuri sinun tarpeisiisi sopivaksi. Tämä, jotta vältytään velkakierteeltä ja laina voidaan maksaa asiallisesti pois sovitun aikataulun mukaisesti.
Melko hyvä haarukka onkin tarjolla lainasumman ja maksuajan osalta. Ostosrahan lainatuotteena toimii kulutusluotto, jota voi hakea väliltä 400€ – 5 000€ (Ostosraha korotus mahdollistaa kuitenkin jopa 10 000€ kulutusluotto lainan). Laina-aika vaihtelee 1-10 vuoden välillä asiakkaan tarpeista riippuen.
Ostosraha ei tarjoa muita lainatuotteita. Jos olet siis hakemassa esimerkiksi autolainaa tai remonttilainaa, kannattaa kääntyä jonkin toisen lainantarjoajan puoleen. Sopivia vaihtoehtoja ovat esimerkiksi Fellow Finance, BigBank tai Autoluotto. Toki Ostosrahankin kulutusluoton voi vaikkapa autoon käyttää, sillä sen käyttötarkoitusta ei ole sen tarkemmin määritelty. Ostosrahan puoleen kannattaa kääntyä kuitenkin etenkin niiden, jotka tarvitsevat pienehköä kuukausimaksullista kulutusluottoa alle 10 000 euron luokassa.
Ostosrahalta lainaa hakevan täytyy olla 20-75-vuotias Suomessa asuva Suomen kansalainen. Luottotietojen tulee olla kunnossa eli maksuhäiriömerkinnät ovat este lainan saamiselle. Näiden perusedellytysten lisäksi hakijalla on oltava suomalainen pankkitili sekä verkkopankkitunnukset, jotta rahat voidaan siirtää tilille ja lainahakemus allekirjoittaa verkkopankkitunnusten avulla. Huomaathan myös, että 20-vuotiaat voivat hakea Ostosrahalta vain 400 euron lainoja. Koko 400€ – 10 000€ lainahaarukka on käytettävissä vasta 21 vuotta täyttäneille.
HUOM! Lainat ja rahapelit eivät koskaan sovellu yhteen. Tästä yhdistelmästä on vain huonoja kokemuksia. Mikäli sinulla tai läheiselläsi on peliongelmia, suosittelemme sivustoja kuten Peluuri ja Wikipedia.
Ostosraha kulutusluotto kokemuksia 2020 – 2021
Ostosraha tarjoaa asiakkailleen vakuudetonta kulutusluottoa. Uusille asiakkaille luoton määrä on asiakkaan tarpeen mukaan 400-5000€. Jo asiakkaina olevat voivat hakea lainan korotusta aina 10 000 euroon saakka. Laina maksetaan takaisin joustavasti kuukausierissä 1-10v välisenä aikana. Lainan voi myös halutessaan maksaa takaisin kokonaisuudessaan milloin tahansa.
Täyttämällä hakemuksen Ostosraha.fi-sivustolla saat lainan käyttöösi parhaimmillaan jopa tunneissa. Lainan todellinen vuosikorko esimerkiksi 5000€ lainassa 54kk maksuajalla on 39,49%.
Ostosrahan sivuilla on kätevä laskuri, jolla halutun lainasumman ja maksuajan valinta käy helposti. Laskuria säätämällä voi testailla erilaisia itselleen sopivia lainasummia sekä takaisinmaksuaikoja.
Saatavilla olevan lainan ominaisuuksia listattuna:
- Lainan koko: 400€ – 10 000€
- Laina on vakuudeton, eli vakuuksia tai takaajia ei tarvita
- Nimelliskorko 24,90%
- Todellinen vuosikorko 5000€ lainalle 54kk maksuajalla 39,49%
- Takaisinmaksuaika 12-96 kuukautta
- Myönnetään vain 20-75-vuotiaille
- Maksuhäiriömerkintä estää lainan saamisen
- Hakemuksia käsitellään joka päivä klo 08-22
Varmistathan ajankohtaiset tiedot vielä Ostosrahan sivuilta.
Lainan hakeminen onnistuu helposti täyttämällä Ostosrahan sivustolta löytyvä lomake. Kaiken kaikkiaan laina on haettu helposti 10 minuutissa. Hakijan tarvitsee vain kirjautua sivustolle verkkopankkitunnuksillaan, ja klikkailla laskurista haluamansa summa, maksuaika sekä kuukausierä. Lisäksi täytetään omat perustiedot kuten nimi, osoite, puhelinnumero jne. Tämän jälkeen lähetetään klikkauksella hakemus matkaan ja odotellaan hetki. Vastaus lainan myöntämiselle tulee välittömästi. Jos se on myöntävä, rahat siirtyvät tilille parhaimmillaan jo 15 minuutin kuluessa.
Laina-aikana on mahdollista pyytää 1-3 maksuvapaata kuukautta, jolloin lainasta tarvitsee maksaa vain korot.
Ostosraha asiakaspalvelu
Kaikissa ongelmatilanteissa ja lainaan liittyvissä kysymyksissä voi kääntyä Ostosrahan asiakaspalvelun puoleen. Asiakaspalvelu palvelee puhelimitse arkipäivisin klo 9-18. Sähköpostitse asiakaspalvelijan tavoittaa osoitteesta asiakaspalvelu@ostosraha.fi. Asiakaspalvelusta saat vastauksest kaikkiin kysymyksiisi. Lainoja voi hakea joka päivä klo 8-22 välisenä aikana, hakemisaika ei riipu asiakaspalvelun aukioloajoista.
OPR Online-palvelu
Esimerkiksi Ostosrahalta tai Everydaylta lainaa hakiessasi teet samalla käyttäjätunnuksen OPR Online-palveluun. OPR Online on kätevä tapa pitää lainojensa langat käsissään. Palvelusta voi helposti seurata ajantasaisesti omia laina-, laskutus- ja asiakastietoja. Tämän palvelun kautta voit myös tarvittaessa päivittää laskutusosoitettasi tai vaikkapa anoa maksuvapaata kuukautta. OPR Onlineen voi kirjautua milloin tahansa, palvelu on avoinna 24/7.
Vaihtoehtoja Ostosrahalle 2021
Kaikkiin tilanteisiin Ostosraha ei sovellu, vaikka se erittäin pätevä lainanantaja onkin. Yläraja lainalle on 10 000€, ensikertalaiselle vain 5000€. Näin ollen suurempia lainoja tarvitsevan kannattaa kääntyä jonkin toisen lainantarjoajan puoleen. Hyviä valintoja jopa 50 000 euron lainojen hakemiseen ovat esimerkiksi Komplett Bank sekä Bank Norwegian. Lisäksi kannattaa tarkistaa ainakin Ferratum ja BigBank, jotka tarjoavat monenlaisia eri lainoja. BigBankin ja Norwegianin valikoimiin kuuluu lisäksi esimerkiksi korkeakorkoisia säästötilejä, ja Norwegianin kohdalla myös luottokortti.
Alle 10 000€ lainoihin Ostosraha on kuitenkin varteenotettava vaihtoehto, mutta myös yllä mainituista palveluista on hyviä kokemuksia.
Ostosraha kulutusluotto – Asiakaspalvelu, korko ja muut faktat lyhyesti
Ostosraha kulutusluotto on yksi suosituimmista lainamuodoista, mutta aina ei suosio kerro kaikkea. Tässä tapauksessa se kertoo kuitenkin paljon, sillä voiko usein sanoa, ettei oikein huonoja kokemuksia olekaan? Ostosrahan suhteen ei ole, paitsi jos odotukset ovat hyvinkin epärealistisia. Ensinnäkin on mahdollista, että tietosi tarkistetaan esimerkiksi, että sinulla on työpaikka, josta kerrot hakiessasi. Se on aivan perusasia lainanmyöntäjien osalta.
On ehdottomasti suositeltavaa, että tiedot täytetään oikein. Toki tiedämme tapauksia, joissa on syötetty työpaikka, jota ei oikeasti ole olemassa ja näin laina on myönnetty. Siinä tulee kuitenkin se kysymys, joka sinun tulee muutenkin esittää itsellesi, eli pystytkö maksamaan lainan takaisin ajallaan ja asiallisesti? Se on erittäin tärkeää. Stressi, jonka ihminen voi saada rahahuolista on tietenkin valtava, mutta laina saattaa vain siirtää ongelmaa, mikäli et todella ole pohtinut tarkasti mitä teet.
Tärkeät faktat lyhyesti:
- Yritys: OPR-Vakuus Oy.
- Osoite: Lautatarhankatu 8 B, 00580 Helsinki, Suomi.
- Y-tunnus: 1993902-6.
- Palvelun nimi: Ostosraha kulutusluotto.
- Nettisivut: www.ostosraha.fi
- Asiakaspalvelu: Avoinna 09 – 18. Palvelusta on ehdottomasti asiallisia kokemuksia. Apua saa ystävälliseen tapaan.
- Lainaa voi hakea kuitenkin 08 – 22.
- Lainattava summa on 400€ – 5000€ (lisäksi 5000€ korotus on mahdollinen = 10 000€).
- Takaisinmaksu tulee suorittaa 12 – 96 kuukauden aikana.
- Nimelliskorko 24,9% on alalla hyvinkin kilpailukykyinen.
- Tarkempi korko, kuukausierä selviää laskurista (säädä lainattavaa summaa ja laina-aikaa mieleiseksi)
Ostosraha korotus
Korotus ei sinällään ole mitenkään vaikea saada, eli jos 5 000€ laina ei riitä voi rekisteröitynyt asiakas hakea korotusta aina 10 000€ saakka. Tämä lainattavan summan ”tuplaus” on tosiaan mahdollinen, mutta suurempia lainoja hakiessa voi toki muutkin pankkipalvelut olla jo harkinnan arvoisia. Suuria lainoja hakiessa ovat hyviä vaihtoehtoja esimerkiksi myös Bigbank ja Komplett bank.
Lendo on puolestaan suosittu lainojen vertailusivusto, josta löytyy lähes kaikki lainat ja mahdollisuudet. Voit hakea kätevästi tarjousta useasta paikkaa kerralla ja valitset tietenkin itsellesi vain sen parhaan vaihtoehdon.
Mitä tarkoittaa kulutusluotto?
Ostosraha on se nimi, jota pääosin käytetään tästä palvelusta. Itse tuotteen nimi on kuitenkin kulutusluotto ja näin ollen usein puhutaan Ostosraha kulutusluotosta. Kulutusluotto tarkoittaa käytännössä sitä, että kyseinen laina on tarkoitettu perus kuluttamiseen. Rahat ovat vapaaseen käyttöön ja näin kulutusluotto eroaa esimerkiksi asuntolainasta, jota ei saa käyttää, kun siihen tarkoitukseen johon sitä on myönnetty. Yleensä kulutusluotoissa laina-aika on kohtuullisen lyhyt esimerkiksi vuodesta viiteen vuoteen. Kyseessä on laina, joka on tarkoitettu perus kulutuskäyttöön.
Ennen kulutusluoton ottamista
Ostosrahan lainat ovat käyttökelpoisia monessa tilanteessa, mutta pari asiaa kannattaa pitää mielessä ennen lainan ottamista. Kun lainan ottaa, on syytä olla varma, että sen pystyy maksamaan laina-ajan puitteissa takaisin. Jos olet pikavippikierteessä, ei todennäköisesti kannata ottaa enää uutta lainaa vanhojen jatkoksi vaan hakeutua velkaneuvontaan. Lainaa ei myöskään missään nimessä pidä ottaa hölmöyksiä varten, kuten esimerkiksi uhkapelaamiseen.
Ennen lainan ottamista on siis syytä harkita tarkkaan, onko sen ottaminen järkevää ja meneekö se hyödylliseen käyttökohteeseen.
Ostosraha Kokemuksia 2023
Onko sinulla kokemuksia Ostosraha sivustosta ja palvelusta? Kerro meille ja sitä kautta myös muille lukijoille kirjoittamalla alle kommentti. Paljon kiitoksia ja muistakaa vastuullinen lainan hakeminen – lainaa vain tarpeesi mukaan ja tee se harkitusti!
Ota lainaa aina vain harkiten ja silloin, jos tarve on aito, takaisinmaksu on realistinen ja oma henkinen tila on vakaa. Älä tee lainapäätöstä juovuksissa tai hermostuneena. Katso myös hauskoja faktoja ja tervetuliaisbonus.
Rahakeskus.com – 2023.