Netistalainaa.fi on yksi monista netin joustoluottoja tarjoavista lainapalveluista. Yhtiön taustalla on turkulainen vuonna 2010 perustettu Top Finance Oy. Nyt vuonna 2019 yhtiö omistaa myös muita netissä toimivia lainapalveluita. Netistalainaa.fin lisäksi valikoimaan kuuluvat Peruslaina.fi, Lainatori.fi ja Viikinkilaina.fi. Top Finance on jakanut tarjoamansa erilaiset lainatuotteet eri lainapalveluille. Netistalainaa.fi tarjoaa joustoluottoja 2250€ saakka, Peruslaina.fi 100-500€ suuruisia kertaluottoja, Lainatori.fi 2000-4000€ suuruisia lainoja ja Viikinkilaina 2000€ joustoluottoja ilman vuosimaksuja.
Top Financen kasvu viime vuosina on ollut vakuuttavaa. Yhtiö on totta kai rekisteröity myös Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylläpitämään luotonantajarekisteriin. Yrityksenä Top Finance vaikuttaa pienen selvittämisen jälkeen kaikin puolin rehdiltä ja luotettavalta, jo 8 vuoden ajan markkinoilla toimineelta luotonmyöntäjältä.
Alkuvuodesta 2018 yhtiö uudisti sivustonsa täysin. Nykyisin se vastaakin huomattavasti paremmin nykyaikaisen lainanhakijan tarpeita. Sivusto on monien muiden lainapalveluiden tyyliin nykyään todella yksinkertaisen toimiva. Nykytyylin mukaisesti heti etusivulla on selkeä lainalaskuri, jonka avulla itselleen sopivan lainasumman ja laina-ajan määrittäminen on vaivatonta. Kaikki olennaiset ja tärkeät tiedot lainan hakemisen kannalta ovat kaikki selattavissa esiin suoraan etusivulta ilman sen suurempaa klikkailua ja tietojen kaivamista.
Myös sivuston online-palvelu uudistettiin. Palveluun pääsee käsiksi lainan myöntämisen jälkeen, ja sieltä hallitaan kaikkea lainaan liittyvää. Vuosi 2018 toi online-palveluun lukuisia uusia toimintoja ja teki sen käytöstä entistä helpompaa. Online-palvelun kautta voi myös liittyä nykyisin palvelun kanta-asiakkaaksi. Kanta-asiakkaille on tarjolla lukuisia kampanjoita ja arvontoja.
Netistalainaa.fi kokemuksia
Netistalainaa.fi on yksinkertaisen ja toimivan oloinen lainapalvelu parin tonnin joustoluottoja tarvitseville. Joustoluottoa haetaan palvelusta 2250€ suuruinen summa. Hakemisen jälkeen tuo summa on käytettävissä, ja sitä voi nostaa tililleen tarpeensa mukaan vaikka parikymppiä kerrallaan tai halutessaan koko summan. Ensimmäisen noston on kuitenkin oltava vähintään 100€. Palvelu toimii siis niin kuin luottokortti. Luotto on otettu ja käytettävissä, mutta sitä ei ole pakko nostaa omalle tililleen välttämättä koskaan.
Korot ovat palvelussa moneen muuhun kilpailijaan verrattuna kohtuullisia. Tämä pätee ainakin jos lainan maksaa kohtuullisessa ajassa pois. 1500€ nostolle luottorajasta todellinen vuosikorko on kulut huomioiden 162,86% ja arvioitu kokonaiskustannus 2436,61 jos asiakas nostaa kyseisen 1500€ summan kerralla ja maksaa sen takaisin 12 kuukaudessa. Lainan nostoprovisio on 12,5%, tilinhoitomaksu on 9€/kk ja kuukausikorko 5,95%/kk.
Lainan ominaisuuksia ja ehtoja listattuna:
- Vähintään 20 vuoden ikä
- Vakituinen osoite Suomessa
- Ei maksuhäiriömerkintöjä
- Säännölliset tulot suomalaiselle pankkitilille
- Joustoluoton koko 100-2250€
- Nimelliskorko 71,4%
- Lainaa voi hakea klo 08-22 välisenä aikana
Nopeudeltaan laina vastaa takavuosien pikavippejä, sillä rahat ovat tilillä parhaimmillaan 15 minuutissa hakemuksen jättämisestä. Hakemuksen täyttäminenkään ei montaa minuuttia vie. Hakemukseen täytetään perustietoja kuten henkilötietoja ja kuukausituloja. Kyseessä on vakuudeton laina, joten niitä tai minkäänlaisia takauksia ei tarvita. Tuloselvitys säännöllisistä palkka- tai eläketuloista kuitenkin vaaditaan, jotta yhtiö voi varmistua hakijan todellisesta maksukyvystä. Yöllä jätetyt hakemukset käsitellään asiakaspalvelun aukioloaikoina klo 08-22 ja rahat siirtyvät tilille silloin, myös viikonloppuisin.
Lainan myöntämisen jälkeen saa tunnukset sivuston online-palveluun, josta lainaansa voi hallita. Palvelusta näkee nostovaran, laskut ja voi tehdä uusia nostoja. Se on kätevä tapa tarkistaa lainansa ajankohtainen tila. Uudet nostot onnistuvat myös tekstiviestillä, joka on hyvä lisä.
Vaikka yrityksen nettisivuilla näkee mainintoja kulutusluotoista, pikavipeistä ja pikalainoista on kyseessä kuitenkin yksi ja sama tuote. Kyse on aiemmin mainitusta 2250€ joustoluotosta, jota yritys vain välillä kutsuu eri nimillä johtuen markkinointisyistä.
Ennen joustoluoton ottamista
Netin lukuisat joustoluottopalvelut ovat käteviä työkaluja elämän yllättäviin ja vähemmän yllättäviin kuluihin. Kuitenkin ennen lainan ottamista kannattaa aina ensin miettiä, tuleeko laina varmasti tarpeeseen. Turhaan lainoja ei kannata ottaa, jos menoistaan selviäisi muutenkin. Eli mielellään kannattaa ensin pienentää menojaan jos se vain suinkin on mahdollista lainan ottamisen sijaan. Lainaa ei myöskään missään nimessä ottaa turhuuksiin kuten vaikkapa uhkapelaamiseen. Toinen ennen lainan ottamista mietittävä asia on takaisin maksaminen. Jos luottotietonsa haluaa säilyttää, on laina kyettävä maksamaan määräajassa takaisin. Ennen lainaamista kannattaa siis kysyä itseltään rehellinen kysymys: ”Pystynkö maksamaan lainan takaisin?”
Netistalainaa.fi asiakaspalvelu
Netistalainaa.fi sivuston asiakaspalvelu palvelee puhelimitse arkisin klo 9-18 ja lauantaisin klo 10-15. Puhelinnumero palveluun on 010 3255 791. Asiakaspalvelun tavoittaa myös sähköpostitse osoitteesta asiakaspalvelu@topfinance.fi. Juhlapyhät voivat tuoda muutoksia asiakaspalvelun aukioloaikoihin. Top Finance kertoo pyrkivänsä vastaamaan sähköpostikyselyihin aina saman päivän aikana. Toki asiakaspalvelun aukioloaikojen puitteissa. Asiakaspalveluun kannattaa ottaa yhteyttä myös maksuvaikeuksien iskiessä. Yhdessä asiakaspalvelun kanssa kannattaa yrittää sopia esimerkiksi jatketusta maksuajasta mielummin kuin antaa laskujen mennä suoraan perintään. Tällaiset tilanteet ovat kuitenki aina tapauskohtaisia.
Asiakaspalveluun voi ottaa yhteyttä kaikissa ongelmatilanteissa tai missä tahansa lainaan liittyvissä kysymyksissä. Jos lainansa haluaa maksaa kokonaisuudessaan takaisin kerralla, voi loppusaldon pyytää asiakaspalvelusta tai tarkistaa online-palvelusta.
Vaihtoehtoja Netistalainaa.fi palvelulle
Netistalainaa.fi on hyvä palvelu korkeintaan 2250€ joustoluottoa tarvitsevalle. Muita vastaavia joustoluottoja tarjoavia palveluita ovat muun muassa Ferratum, Luottoraha ja Risicum. Hakija joka tarvitsee suurempia summia tai kertalainoja on tarjolla useita muita lainapalveluita.
Netistalainaa.fi kanssa samankaltainen palvelu on myös esimerkiksi Creditstar. Tuo palvelu tarjoaa joustoluottoja 2000 euroon saakka hieman pienemmillä koroilla ja kuluilla kuin Netistalainaa.fi. Joustoluoton raja on tosin 250€ pienempi kuin Netistalainaa palvelun 2250€ luottoraja.
Isompaa lainavalikoimaa ja suurempia lainoja tarjoaa muun muassa edellä mainittu Ferratum. 2000€ joustoluoton lisäksi Ferratum tarjoaa kertalainoja aina 20 000 euroon saakka. Lisäksi yrityslainaa hakevat voivat hakea palvelusta lainaa jopa 250 000 euroon asti.
Lainaa etsiskelevän kannattaa kääntyä myös netin useiden lainavertailupalveluiden puoleen. Hyvä valinta on näkyvästi televisiossakin kampanjoiva Lendo. Pohjoismaiden suurimman mediayrityksen Schibstedin omistuksessa olevan Lendon kautta voi vertailla lainoja noin 15 eri lainantarjoajalta. Lendon valikoimissa on todella paljon erilaisia lainoja kaikenlaisiin tarpeisiin. Lainasummat vaihtelevat 500€ – 50 000€ välillä.
Yhteenveto Netistalainaa.fi lainapalvelusta
Netistalainaa.fi on toimiva palvelu kenelle tahansa parin tuhannen euron luokassa liikkuvia joustoluottoja etsivälle. 2250€ luotto tuo melko runsaasti taloudellista liikkumavaraa aina silloin kun sitä eniten tarvitsee. Luoton hakeminen on nopeaa, eikä pelkkä hakeminen maksa mitään. Palvelu toimii siis kätevänä varakassana pahan päivän varalle, jonka voi avata jo etukäteen. Nostovaraa ei ole välttämättä pakko käyttää ollenkaan vaikka tilin olisi avannutkin. Palvelun kotimaisuus on varmasti monelle asiakkaalle iso plussa, vaikka monet ulkomaiset yhtiötkään eivät välttämättä sen epäluotettavampia ole.
Omia kokemuksia 2020 – 2021
Onko Sinulla omia kokemuksia netistalainaa.fi sivustosta, sen lainoista tai palvelusta muilta osin? Vai suositteletko täysin jotain toista palvelua kuten esimerkiksi suosittua Ostosraha palvelua tai Zmarta lainavertailua? Kerro meillä kommenteissa ajatuksesi ja kokemuksesi!