Lendo on lainanvälityspalvelu, jonka omistaa norjalainen Schibsted Group. Kyseessä on Pohjoismaiden suurin mediayritys, jolla on vuonna 2021 jopa yli 7700 työntekijää ympäri Eurooppaa. Suomessa Schibsted pyörittää Lendo palvelun lisäksi muun muassa kaikkien tuntemaa Tori.fi-sivustoa, josta monilla lienee jo hyviä kokemuksia. Entä kokemukset Lendosta? Siitä lisää alempana, sillä palataan ensin vielä takaisin itse yhtiöön ja sen taustoihin.

Voit myös halutessasi siirtyä suoraan Lendo laskuriin.

Yhtiö on listautunut Oslon pörssiin, ja sen pääkonttori sijaitsee niin ikään Oslossa. Esimerkiksi Lendo.fi ja Tori.fi-sivustoja pyöritetään yhtiön Helsingin toimistolta käsin. Sanomattakin lienee selvää, että kyseessä on vakaa ja erittäin turvallinen vaihtoehto. Palvelu joka toimii ja johon voi luottaa. Korkoja ja lainoja kannattaa siitäkin huolimatta aina vertailla ja tarkoin harkita, tarvitseeko ylipäätänsä lainaa. Takaisin ne on kuitenkin maksettava – korkoineen. Eli parempi vaihtoehto on aina, jos vain mahdollista, säästää rahat ja käyttää ne vasta sitten kun siihen on varaa – ilman lainaa.

Lendo on toiminut Suomessa aina vuodesta 2014 vuoteen 2021 asti. Toiminta jatkuu ja tietoisuus yhtiöstä on kasvanut. Tähän on vaikuttanut mm. mainokset TV:ssä. Lendon toiminta on periaatteena helpottaa ihmisten rämpimistä lainatarjousten viidakossa. Pahimmillaan kymmenille pankeille ja rahoituslaitoksille lähetettävät lainahakemukset ovat työläitä ja aikaavieviä. Lendon kautta lainahakemuksen voi lähettää kerralla kymmenille tahoille. Lendo ei siis itse myönnä lainoja, vaan toimii vain yhdistävänä välikätenä lainanhakijan ja lainanantajan välillä.

Vaikka kyseessä on ”vain” lainanvälittäjä, on Lendolta saatavilla asiantuntevaa henkilökohtaista asiakaspalvelua lainoihin liittyen. Kaikissa lainanhakuun liittyvissä asioissa voi ottaa yhteyttä yrityksen asiakaspalveluun numerossa 09-6899800 arkisin klo 9-17 välillä. Sähköpostitse asiakaspalvelu palvelee osoitteessa asiakaspalvelu@lendo.fi.

Lainavertailu ja hakemuksen täyttäminen tapahtuu nopeasti ja kätevästi Lendon omilla sivuilla.

Lendo laina kokemuksia

Lendon toimintaperiaatteena on siis toimia välikätenä, ja etsiä hakijan puolesta parhaiten hänelle sopiva laina lukuisten lainantarjoajien joukosta. Sopiva laina riippuu monesta tekijästä: Lainanhakijan tuloista ja luottokelpoisuudesta, haettavan lainan määrästä, halutusta kuukausierän suuruudesta sekä halutun kokonaislainasumman määrästä.

Palvelun idea on siis hakijan kannalta erittäin hyvä. Myös sivuston toteutus on selkeä ja helppokäyttöinen eikä ulkoasussakaan ole valittamista. Kaikkiin tarvittaviin kysymyksiin löytyy vastaukset helposti ja lainan hakeminen onnistuu sujuvasti. Etusivulle kaipaisi kuitenkin tietoa siitä, kuinka monesta pankista ja rahoitusyhtiöstä Lendo lainatarjouksia välittää. Sekin tieto kuitenkin löytyy parin klikkauksen takaa. Tällä hetkellä Lendo välittää lainatarjouksia 15 eri lainantarjoajalta. Yhtiö mainostaakin olevansa Suomen kattavin lainavertailupalvelu.

Lendo lainan hakeminen

Hakeaksi lainaa Lendolta sinun tulee olla vähintään 20-vuotias. Luottotietojen täytyy olla puhtaat ja hakijalla täytyy olla säännölliset tai muuten riittävät palkka-, eläke- tai muut tulot. Lisäksi hakijalla tulee olla pysyvä osoite Suomessa ja suomalainen pankkitili sekä verkkopankkitunnukset. Myös sähköpostiosoite ja puhelinnumero ovat tarpeellisia hakemuksen loppuunviemiseksi. Suurempien, yli 2000€ lainojen kohdalla Lendo saattaa vaatia ennen lopullista lainapäätöstä nähtäväkseen kopion palkkatodistuksesta tai eläkepäätöksestä. Nämä voi lähettää kätevästi esimerkiksi lähettämällä tiedoston sähköpostitse tai ottamalla kuvan paperisesta todistuksesta.

Aiempia lainoja hakijalla saa olla, kunhan tulot ovat riittävät aiempienkin lainojen asianmukaiseen hoitamiseen.

Lainan hakeminen Lendolta on täysin maksutonta.

Lainaa voi hakea väliltä 500 – 50 000€ ja takaisinmaksuajan voi valita väliltä 1 – 15 vuotta. Lainan nimelliskorot ovat tarjouksesta riippuen väliltä 8% – 27%. Todelliseen vuosikorkoon vaikuttavat myös esimerkiksi lainan mahdollinen avausmaksu ja kuukausittaiset tilinhoitomaksut. Kaikki Lendon lainat ovat vakuudettomia, eli minkäänlaisia takaajia tai vakuuksia ei tarvita. Koska Lendo on vain lainanvälittäjä, se ei voi ilmoittaa kovinkaan tarkkoja korkoja. 8%-27% haarukka määrittyy sen mukaan, mikä lainanantaja lainan lopulta myöntää ja millä ehdoilla.

Täyttämällä perustiedot itsestäsi Lendon etusivulta löytyvään lomakkeeseen saat sinulle tarjotut lainatarjoukset sähköpostiisi. Pelkkä hakemuksen täyttäminen ei sido vielä hakijaa ottamaan vastaan yhtään mitään lainaa.

Ennen hakemuksen täyttämistä voit kokeilla Lendon kätevää lainalaskuria, jonka avulla sopivan lainasumman ja takaisinmaksuajan valinta on erittäin helppoa.

Lendo kokemuksiaNäin haet lainaa Lendolta:

  1. Täytä hakulomake Lendon sivuilla johon tulee henkilötiedot sekä tiedot muista lainoista ja veloista
  2. Lähetä lainahakemus
  3. Lendo lähettää hakemuksesi kilpailutettavaksi eri pankeille ja rahoitusyhtiöille, jonka jälkeen alat saada lainatarjouksia sähköpostiisi
  4. Jos löydät tarjousten joukosta sopivan, voit hyväksyä sen ja allekirjoittaa lainan verkkopankkitunnuksillasi

Tämän jälkeen laina siirtyy tilillesi jopa parissa tunnissa, enimmillään parissa päivässä. Siirtymisnopeus riippuu lainantarjoajasta.

Lainan voi aina maksaa halutessaan pois nopeammin kuin on sovittu. Näissä tapauksissa kannattaa kuitenkin ennen maksamista olla yhteydessä lainan myöntäneeseen pankkiin sopiakseen asiasta tarkemmin.

Lendo yhdistelylainat

Jos sinulla on paljon korkeakorkoisia pikalainoja tai muita velkoja, voi olla järkevää yhdistää kaikki lainat yhdeksi lainaksi. Näin voi säästää huomattavia summia rahaa lainanhoitokustannuksissa sekä koroissa. Lisäksi tämän jälkeen muistettavana on vain yksi eräpäivä, joten elämä helpottuu siltäkin osin.

Lendolta voi hakea yhdistelylainoja 50 000 euroon saakka. Näissäkin lainoissa takaisinmaksuaika on 1-15 vuotta.

Lendo yrityslainat

Lendon kautta voi hakea yksityishenkilöiden lainojen lisäksi myös yrityslainoja. Yrityslainat ovat hieman suurempia kuin yksityiset, sillä niitä voi hakea 2000 eurosta 250 000 euroon saakka. Takaisinmaksuajat vaihtelevat yhdestä kuukaudesta kahteen vuoteen. Yrityslainaa haetaan Lendon sivuilta samaan tapaan kuin muitakin lainoja. Yrityslainoissa vaaditaan usein liitteeksi vähintään yrityksen tuorein tilinpäätös sekä tiedot yrityksen muista veloista sekä vastuuhenkilöistä.

Lendo kulutusluotto

Lendon kulutusluotot ovat tarkoitettu esimerkiksi remonttiin, autonhankintaan tai oikeastaan ihan mihin vain yleiseen kulutukseen. Kulutusluottoa voi hakea 500 – 50 000€ väliltä. Kulutusluottoa haetaan samalla tavalla kuin Lendon muitakin lainoja. Kulutusluotot ovat vakuudettomia, eli niihin ei vaadita minkäänlaisia takaajia tai vakuuksia.

Lendo reissuluotto

Lendon reissuluoton avulla voi toteuttaa niin isompia kuin pienempiäkin lomareissuja. Reissuluottoa myönnetään 500 – 50 000€ hakijan toivomusten mukaan. Reissuluottoa haetaan samaan tapaan kuin muitakin lainoja, ja lainan hakemisen syyksi voi tällöin halutessaan merkata reissuluoton. Myös reissuluotot ovat vakuudettomia lainoja, eli takaajia tai vakuuksia ei tarvita.

Vaihtoehtoja Lendolle

Lendon suurimpia kilpailijoita Suomessa ovat esimerkiksi Freedom Rahoitus sekä Zmarta. Vaikka Lendo omilla sivuillaan kertoo olevansa Suomen kattavin lainavertailupalvelu, ovat Zmarta sekä Freedom vielä sitäkin kattavampia. Freedomilla ja Zmartalla valikoimassa on yli 20 pankkia ja luotonmyöntäjää, kun Lendolla määrä on 15.

Lopuksi

Lendo nopeuttaa lainanhakua merkittävästi tarjoten laajan kilpailutuksen lainan hakijalle, joka tarkoittaa sitä, että lainatessa säästää rahaa verrattuna moneen kalliiseen lainanmyöntäjään. Lendon avulla on helpompi valita se edullisin tai vähiten kallis vaihtoehto. Se on lainaa etsivälle hyvä työkalu eri vaihtoehtojen kattavaan kartoittamiseen ja juuri itselle sopivimman lainan löytämiseen.

Kaiken hakemukseen liittyvän voi hoitaa kätevästi netissä, myös liitteiden toimittamisen. Lendo on yksi alan johtavista lainanvertailusivustoista. Sivusto on tunnettu, Lendoa on mainostettu paljon TV:ssä ja näin ollen on laajan asiakaskunnan myötä ollut mahdollista saada tarpeeksi palautetta. Näin on ollut helpompi viimeistellä palvelu asiakkaille miellyttäväksi.

Kokemuksia 2020- 2021

Onko sinulla kokemuksia kerrottavana Lendo palvelusta tai sivustosta? Kerro lisää kommentoimalla tähän alle. Mikäli vain muistat, olisi myös suotavaa kertoa miltä ajalta kokemuksesi ovat. Mikäli et tarkemmin muista on myös vuosiluku parempi kuin ei mitään. Joka tapauksessa iso kiitos kaikesta palautteesta. Palaute auttaa meitä, sekä muita lukijoita.

  • Lendo on Rahakeskuksen suosituin lainavertailu vuosimallia 2021. Onnea Lendolle!
  • Siirry klikkaamalla Lendon kotisivuille, josta löydät laskurin, hakemuksen ja kaikki oleelliset lisätiedot.