Lainavertailija.fi on nimensäkin mukaisesti sivusto jossa lainoja vertaillaan. Se tarkoittaa siis sitä, että kun sivustolle tekee hakemuksen, niin sivusto automaattisesti kilpailuttaa hakemuksesi jopa yli 20 eri pankin kautta.

Sivustolla sanotaan, että lainoja voi heidän kauttaan hakea 500 ja 70 000 euron välillä. Kyseessä on siis niin sanotut kulutusluotot. Ne ovat tietysti niitä lainoja, joita kertaluontoisesti myönnetään ja ne on maksettava takaisin tietyn ajan kuluessa. Laina-aikaa voi lainavertailijan sivuston kautta hakea jopa 15 vuotta, mutta lopullinen maksuaika määräytyy sitten pankkien lähettämien tarjousten myötä.

Katsotaanpa sitten sivuston ulkoasua. Se, mikä ensimmäisenä herättää sivustolla jopa hieman ihmetystä, on se, että se on hyvin pelkistetty. Tietoa ei oikein ole saatavilla ja kyseessä onkin ns. yhden sivun nettisaitti. Tietoa ilman muuta jäisi kaipaamaan hieman enemmän. Mitkä pankit palvelusta löytyy yms. Aika äkkiä tuleekin nopeasti kyhätyn sivun fiilis. Mutta, ei anneta sen häiritä.

Sivuston ulkonäkö on kuitenkin siisti ja selkeästi se on moderni. Kyseessä ei siis ole mikään ihan vanha tekele mikä on tietysti hyvä asia. Sillä ei toisaalta ole mitään väliä, miltä sivu vaikuttaa ja tuntuuko se turvalliselta, sillä sen voi kyllä sanoa, että kyseessä on täysin turvallinen ja validi sivusto. Se nimittäin toimii yhteistyössä rahalaitoksen kanssa ja sillä on sivuillaan myös turvallisuudesta kertova leima. Ei siis kannata hätääntyä, sillä sivusto on varmasti turvallinen.

Henkilötietonsa voikin aivan huoletta jättää sivustolle, he kyllä lähettävät sen sinne, minne lupaavat, eivätkä väärinkäytä kenenkään antamia henkilökohtaisia tietoja. Se olisi rikos. Lainavertailija siis lähettää antamasi tiedot suoraan yli 20 pankille, jotka sitten antamiesi tietojen perusteella arvioivat,antavatko sinulle lainan vai ei. Tämän jälkeen lainavertailija lähettää sinulle mahdolliset lainapäätökset, joista pääset valitsemaan itsellesi sopivimman.

Taustoja

Sivuston omistaa LeadMedia Oy niminen yritys, joka on rekisteröity Suomeen. Yrityksen omaa sivua katsellessa ei hirveästi herää luottamus, sillä sekin on samanlainen yhden sivun sivusto, jossa on kaiken lisäksi suomea ja englantia sekaisin. Sivu on täysin keskeneräinen, eikä siellä olevat linkit toimi ollenkaan. Hieman jää kyllä epämääräinen olo, eikä tässä nyt tiedä mistä oikein on kysymys. Katsotaanpa asiaa tarkemmin:

Yritys on perustettu vuonna 2015 ja siltä on tulostietoja saatavilla ainostaan vuodelta 2016, jolloin sen liikevaihto on ollu 32 000 euroa. Tästä voittoa on jäänyt 9000 euroa. Myöhempien vuosien tietoja ei ole maksuttomasti saatavilla. Kaikesta hieman epämääräisestä huolimatta, kyseessä on kuitenkin ihan oikea yritys, jolla on myös liiketoimintaa. Todennäköisesti huono toteutus johtuu vain osaamattomuudesta.

Lainan hakeminen

Lainavertailija ei siis itse suoraan myönnä lainoja, vaan sen kautta vertaillaan lainoja. Se on tietysti todella aikaa säästävää, sillä ei tarvitse itse erikseen lähetää 20 hakemusta eri pankkeihin, vaan yksi hakemus tekee sen puolestasi jokaiseen paikkaan. Se, jos mikä on aikaa säästävää. Palvelun käyttäminen on todella luotettavaa.

Lainaa voi heidän palvelustaan hakea 500 – 70 000 euroa ja kyseessä on kulutusluotto. Se tarkoittaa sitä, että laina myönnetään könttäsummana ja se pitää sitten maksaa takaisin siinä ajassa kun sopimuksessa lukee. Mitä pidempään maksaminen kestää, sitä enemmän alkuperäisen summan päälle tulee korkoja.

Itse hakemus prosessi näyttää tältä:

Etusivulla on ikkuna, johon täytetään perustiedot, kuten haluttu lainasumma, laina-aika, oma nimi ja sähköpostiosoite. Tämän jälkeen siirrytään seuraavaan ikkunaan, jossa täytetään oma henkilötunnus.

Tässä vaiheessa käykin ilmi, ettei lainavertailija itse kilpailuta lainojaan, vaan se lähettää ne rahalaitos palvelulle, joka sitten hoitaa varsinaisen kilpailuttamisen. Eli tiedot lähtevät ensimmäiseltä kilpailuttajalta toiselle.

Toisella sivulla tulee myös täyttää tiedot työsuhteesta sekä tulotiedot. Onkin erittäin tärkeää, että nämä täyttää oikein, jotta pankit voivat tehdä päätöksen perustuen oikeisiin tietoihin. Oman tiedot tulee tietysti vakuuttaa oikeiksi.

Tässä kohtaa pitää myös täyttää asumistiedot, sekä omaan ruokakuntaan kuuluvien tiedot, mukaan lukien se, kuuluuko talouteen lapsia.

Nämä kaikki ovat tarpeellisia tietoja siihen, että pankki voi tehdä päätöksen lainasta.

Kun koko hakemus on tehty, tulee tieto mahdollisista myönnetyistä lainoista jo saman päivän aikana. Parhaimmillaan myös rahatkin saa itselleen jo samana päivänä, mutta se riippuu siitä, mikä pankki sinulla on.

Lainaa valitessa kannattaa ottaa huomioon oma maksukyky ja valita myös sellainen suunnitelma, jossa itse lainasta pääsee mahdollisimman nopeasti eroon. Ei kuitenkaan ole sinun etusi, jos lainalle kertyy todella korkeat korot.

Korot

Korot ovat erittäin oleellinen asia lainaa valitessa. Nehän lopulta määrittävät sen, kuinka paljon maksettavaa loppujen lopuksi tulee. Lainavertailija.fin tapauksessa lopulliset korot näkee sitten, kun mahdolliset lainatarjoukset omaan sähköpostiin kilahtaa. Kannattaa katsoa todella tarkkaan, ettei tule vahingossa valinneeksi sitä kaikista korkeinta korkoa. Sen kanssa voi joutua pulaan. Tulee kuitenkin ottaa huomioon, että pahimmillaan joutuu maksamaan koko lainasumman jopa kaksinkertaisena takaisin. Parhaimmillaan korot ovat kuitenkin inhimilliset. Valitse myös sellainen maksuaika, josta varmasti selviät. Eli sellainen, jossa kuukausisumma on sen mukainen, että sinulle jää tarpeeksi rahaa myös elämiseen, kuten vuokraan ja ruokaan sekä muihin yllättäviin menoihin.

Lainaa ei kuitenkaan kannata huvikseen ottaa, eikä sillä ole syytä paikata jo ennestään huonoa taloutta. Laina kannattaa ottaa vain silloin, jos on tullut jokin yllättävä meno ja sen pystyy taas lainarahalla paikkaamaan. Se on todella tärkeää, että tietää mitä tekee ja välttyy mahdolliselta lainakierteeltä, jossa lainoja paikkaillaan lainoilla.

Mobiilissa

Palvelu toimii erinomaisesti myös mobiililaitteissa. On todella selkeä käyttöinen.

Kokemuksia

Niin siinä vain pääsi käymään, että auto hajosi kesken kesäloman. Olin todella pulassa. Minulla on kuitenkin kaksi lasta ja itse olen liikuntarajoitteinen. Uusi auto oli hankittava, mutta minulla ei sellaiseen ollut tarpeeksi käteistä. Olin kuullut lainavertailija.fi osoitteesta ja päätin kokeilla itsekkin. Miksikäs ei. Todella kätevä palvelu, sain itselleni 6 lainatarjousta, joista sitten valitsin sen itselleni mieluisimman ja mikä parasta, uuden käytetyn auton. Elämäni on taas helpompaa.

-Ritva-

Mulla pitää aina olla viimeisen päälle stereot. Tiesin, että kohta on tulossa taas uusi malli myyntiin, mut just nyt mulla ei ollut rahaa siihen sitten yhtään. Mulla kyllä on säännölliset tulot, joten siinä mielessä ei hätää ole. Kilpailutin lainat lainavertailija.fissä ja sain jopa 15 tarjousta. Olin ihan ällikällä lyöty. Valitsin sieltä sen parhaimman vaihtoehdon ja nyt on kotona taas äänikeidas. Minä kiitän.

-Esa-

Noh, jos rehellisiä ollaan, niin en oikein luota näihin välikäsiin. En voi olla varma siitä mihin tietoni lopulta oikein menevät vaikka kuinka muka niistä kertovat sopimuksissaan. Paskat, epäluotettavia nämä ovat kaikki. Siitä syystä välttelen myös sosiaalista mediaa, sillä varjelen omaa yksityisyyttäni sekä omia tietojani. Haen jatkossakin lainani suoraan pankin tiskiltä. Jos en sitä saa, niin sitten en saa.

-Risto-

Yhteenveto

Lainavertailija.fi on siis käytännössä rahalaitos.fi sivuston alihankkija. Se ei itse suoranaisesti kilpailuta mitään, vaan välittää hakemukset jälkeen mainitulle. Sivusto vaikuttaa firmoineen hieman pikaisesti pystyyn hutaisulta, mutta on kuitenkin ihan luotettavasti toimiva. Muuten rahalaitos ei sen kanssa työskentelisi.

Siirry lainavertailija.fi vertailuun

Suosittelemme

TV:stä tutut ja Lendo lainavertailuun tai suoraan lainaan Ostosraha ovat suosikkejamme, aivan kuten myös kuluttajien mielestä.

Mikäli Lendo tuntuu hyvältä, on Zmarta myös hyvä vaihtoehto. Samoin kun taas, jos Ostosraha tuntuu hyvältä. voi hyvinkin kokeilla palveluita kuten OK Money tai Freedom Rahoitusta.

Muista lainata harkiten!