Tiesitkö, että vastailelmalla kyselyihin voi tienata rahaa? Yritykset teettävät niitä saadakseen tietää yleisiä mielipiteitä tuotteistaan tai vasta kehitysasteella olevista palveluistaan ja näin ollen kehittävät tuotteitaan vastausten perusteella.

Voisi siis ajatella, että sellaisiin vastaaminen on täysin turhaa, eikä niitä kuitenkaan koskaan mihinkään käytetä. Mutta kyselyt ovat erittäin tärkeää informaatiota yrityksille. Jos ajatellaan esimerkiksi tilannetta, että iso yritys on lanseeramassa uutta hampurilaista ja se tahtoo tiedustella sopisiko ananas siihen. Jos 98% vastaa, että kyllä, niin tilanne on siinä vaiheessa hyvinkin suuntaa antava tuolle yritykselle.

Kyselyihin vastaaminen ei siis missään tapauksessa ole turhaa. Olet itseasiassa mukana kehittämässä jotain uutta.

Kyselyt tuottavat vastaajilleen rahaa. Niistä voi saada jopa useita euroja per vastaaminen. Summa riippuu täysin siitä, mihin vastataan ja kuka on tilaaja. Tilaajat ovat yleensä Suomessa vaikuttavia tunnettuja yrityksiä, tosin myös tuntemattomampiakin on saatavilla.

Kun kyselyyn vastaa, kannattaa tietysti olla rehellinen. Kyllä toisessa päässä varmasti huomataan nopeasti, jos vastaaminen on tehty ns. kieli poskella.

Kyselyihin vastaamista ei ole mitenkään rajoitettu, eli niihin saa vastailla juuri niin paljon kuin haluaa ja näin ollen tällä voi tienata ihan mukavankin sivusumman rahaa kuukaudessa. Helppoa tai ilmaista rahaa se ei kuitenkaan ole ja vastaaminen voi helposti alkaa maistumaan puulta, kun samantyylisiin kysymyksiin vastaa toisensa perään.

Jos sinulla on liikaa aikaa ja kaipaat sivutuloja, siinä tapauksessa kyselyt sopivat hyvin, sillä voit aloittaa niiden tekemisen milloin vain, missä vain, etkä tarvitse kuin toimivan nettiyhteyden. Ei siis tarvitse lähettää hakemuksia ja odottaa jopa viikkoja sitä, että tuleekohan mahdollisesti hyväksytyksi. Kenet tahansa voidaan hyväksyä.

Minimi- tai maksimimäärää ei ole asetettu, eli voi vastata juuri niin moneen kyselyyn kun tahtoo, mutta on hyvä muistaa, että mitä useampaan vastaa, sitä enemmän sillä tienaa.

Kyselyihin vastaaminen sopiikin erinomaisesti esimerkiksi opiskelijoille tai niille, joilla on liikaa aikaa mutta paloa tienata!

Missä kyselyt ovat?

Seuraavissa paikoissa voit tienata vastaamalla kyselyihin:

  • Maksetutkyselyt.fi  – Palvelu mainostaa, että sen kautta voi tienata jopa 380 euroa kuukaudessa. Liity pian, sillä paikkoja on rajoitetusti. Tilaajina mm. McDonalds ja iTunes.
  • Surveybee.fi – Voit tienata jopa 5 euroa per kysely. Tienaamisen voi aloittaa vaikka heti.
  • Mielipidemaailma.fi – Ansaitset pisteitä jotka voit muuttaa rahaksi.
  • Nordicpanel.com – Pääset kertomaan mielipiteesi jo julkaistuihin mainoksiin tai tuotteisiin ja saat siitä jälkikäteen korvauksen tilillesi.
  • Vaikuttajapaneeli.fi – MTV:n sivusto, jossa pääset ilmaisemaan mielipiteesi mediaan liittyvissä kysymyksissä. Et tienaa tällä mitään, mutta MTV kertoo mukana olemisen olevan ilmaista sinulle.
  • Clixsense.com – Englanninkielinen sivusto, johon voi kuitenkin liittyä myös Suomesta ja pääset antamaan mielipiteesi kansainvälisiin tuotteisiin.

Oletko sinä tehnyt tiliä vastaamalla kyselyihin? Kerro meille tienasitko sillä ja minkälaista työn tekeminen on.