Aloitetaan ensin vastaamalla kysymykseen ”mitä on affiliate markkinointi ja mainonta?” Termihän ei ole edes suomalainen, eikä sille ole suomeksi vielä oikein hyvää käännöstä keksittykään, koska kyseessä on vielä suht harvinainen mainonnan muoto Suomessa. Joskus tosin näkee käytettävän termiä ”kumppanuus mainonta”.

Eli, kyseessä on niin sanottu suosittelumarkkinointi. Sitä voi käytännössä tehdä kuka vain, milloin vain ja missä vain. Kunhan internet toimii. Tuotteita, joita mainostaa on laidasta laitaan. Voi mainostaa esimerkiksi matkailualan yrityksiä, kasinoalan yrityksiä tai verkkokauppoja. Useimmiten, erityisesti isoilla kansainvälisillä kaupoilla on oma niin sanottu affiliaatti -ohjelma. Se tarkoittaa sitä, että heidän tuotteitaan voi kuka tahansa alkaa markkinoimaan. Esimerkiksi Amazonilla ja Thomanilla on omat ohjelmansa.

Kyseessä ei kuitenkaa ole ala, josta ilmaista rahaa tulee läpi ovista ja ikkunoista helposti. Kilpailu on kovaa, erityisesti englanninkielisillä markkinoilla ja Suomessakin on viime aikoina alettu heräämään tähän alaan. Tosin on sitä Suomessakin tehty jo pitkään markkinoimalla esimerkiksi pikavippejä ja nettikasinoita.

Tiesitkö, että esimerkiksi Booking.com ja Momondo.com ovat myös affiliaattisivustoja? Ne ovat jo niin isoja, että  monesti ne ovat tunnetumpia kuin heidän mainostamansa yritykset, eli tässä tapauksessa hotellit ja lentoyhtiöt.

Matkailuala onkin lienee nykyisin kilpailluin ala ja sinne onkin enää erittäin vaikea tarjota mitään uutta, sillä kuinka saisit ihmiset valitsemaan oman sivustosi jommankumman yllämainitun sijaan? Kaikki toki on mahdollista ja tarpeeksi hyvällä liikeidealla voi isojakin vastaan kilpailla.

Niin sanottuna ”affina” oleminen vaatii kovaa työtä. Monesti kuulee harhaluulon, että riittää, kun silloin tällöin postaa jonkun linkin jonnekin ja sitten rahaa tulee joka paikasta. Ei se kuitenkaan ihan niin yksinkertaista ole. Oma markkinointikanava täytyy brändätä, sitä tulee päivittää aktiivisesti ja markkinoitavia yrityksiä täytyy seurata päivittäin uutisoitavan varalta. Tämän päälle tulee vielä neuvottelu yritysten kanssa erilaisista diileistä. Mitä suositumpi sivustosi on, sitä paremmat aseet sinulla on neuvottetilanteessa.

Kyseessä onkin ihan täysipäiväinen työ. Oikeastaan vielä enemmänkin kuin täysipäiväinen työ. Erityisesti alussa, kun omaa sivustoa sekä brändiä rakentaa niin työtä kyllä riittää.

Tiesitkö? Matchingvisionsin kautta saa nettikasinoille hyviä diilejä ja bonuksia, mikäli kasinomainostus kiinnostaa. Myös lainoja voi markkinoida heidän diilien kautta, mutta tarjonta sen osalta ei ole kovin kattava. Kasinopuolella (myös vedonlyönti) suosittu on myös Comeonconnect. Saat diilit monelle brändille, jos haluat markkinoida ulkomaisilla sivustoilla. Tämä onnistuu kunhan rekisteröidyt. HUOM! Suomeen markkinointi ei ole mahdollista, mutta voit perustaa sivut esimeriksi Ruotsiin, ruotsiksi, ja toimia Ruotsin lisenssin mukaisesti.

Ulkomaisista sivuista on hyvä esimerkki esimerkiksi GBMLRS sivusto.

Kuinka paljon affiliate markkinoinnissa tienaa?

Kuten tuossa jo aiemmin kerroimmekin, niin jos esimerkiksi booking.com on affiliate sivu, ja tiedät, että käytännössä lähes jokainen tietää sivuston ja todella moni käyttää sitä. Se mainostaa tv:ssä ja monissa muissa lähteissa aktiivisesti.

Käytännössä affiliate markkinoinnissa voi tienata kuin suuryritys. Jos sinusta tulee alasi johtaja, tulet tienaamaan miljoonia vuodessa. Jos myyt hyvin tuottavan sivuston, tulet tienamaan kymmeniä miljoonia. Alalla on useita tekijöitä, joiden tienestit ovat tähtitieteellisiä. Mutta se tarkoittaa kovaa työtä, eikä huipulle pääse enää liian helposti, sillä kilpailu on kovaa. Joskus aiemmin, internetin vasta yleistyessä se saattoi olla helpompaa. Nyt sinulla tulee olla markkinointisuunitelmat, SEO-suunnitelmat ja selkeä bisnesidea.

Muista, että suuria summia ei tienata hetkessä. Tarvitset kärsivällisyyttä jopa useiksi vuosiksi, kunnes saatat lopulta lyödä läpi. Sekin pitää muistaa, että affiliaatille ei yleensä kukaan maksa palkkaa, sillä sivustoa rakennetaan itselleen. Siitä syystä monet aloittavatkin tekemällä ensiksi osa-aikaisesti päätyön ohessa ja kun tuloja alkaa tulemaan, voi silloin siirtyä tekemään sivustoaan täysipäiväsesti.

Yleistäen voi sanoa, että MGA kasinot ovat niitä, joilla tienaa parhaiten. Tämä johtuu siitä, että ne ovat parempia kasinoita pelaajille, joten niillä pelaajat myös viihtyvät pidempään. Siksi MGA kasinoita kannattaakin mieluiten mainostaa. Onhan se myös reilumpaa, että mainostaa sellaista, millä on hyvä maine.

Missä mainostaa?

Periaatteessa kaikista helpoin tapa mainostaa on blogi. Yksinkertaisen blogin pystyyn laittaminen on helppoa. Itseasiassa näet monen bloggarin tekevänkin tätä. Tekstissä mainitaan jokin tuote ja yleensä sieltä jostain kohtaa johtaa tekstilinkki tuotesivulle. Blogin voi perustaa jo valmiille alustalle, mutta tällöin kannattaa tarkistaa palvelun säännöistä, että saatko tehdä affiliate markkinointia ja jos saat niin mitä tuotteita.

Helpompi onkin rakentaa oma sivusto. Käyntiin pääset esimerkiksi sivunrakennussivustoilla, kuten Wix.comissa, jossa on jo olemassa valmiit pohjat. Sen lisäksi tarvitset tietysti domainin. Esimerkiksi Wix:ssä domainin yhdistäminen omaan sivustoon on melko yksinkertaista.

Sitten on tietysti vaihtoehto tehdä asiat hieman vaikeamman kautta, eli perustaa joko arvostelusivusto tai lehti tai muu, jossa sisältöä tuotetaan paljon. Tällöin brändiä ei tarvitse myöskään rakentaa oman itsensä ympärille, eli rakennetaan yritysbrändi. Blogissa sen sijaan rakennetaan henkilöbrändi.

Esimerkkejä sivustoista on esimeriksi isotkasinobonukset.com tai erikoistunut sivusto, jossa teemana on pikakasinot. Tämä on pikakasinot.co sivusto.

Ei ole takeita siitä, että kumpi olisi parempi vaihtoehto. Se todennäköisesti riippuu tuotteesta. Jos haluat mainostaa monia tuotteita, on tällöin yrityssivusto parempi. Olisi erittäin vaikeaa vertailla eri lentovaihtoehtoja esimerkiksi blogissa.

Jos aiot mainostaa esimerkiksi silloin tällöin joitain tuotemerkkejä jotka sopivat omiin arvoihisi, on blogi parempi vaihtoehto. Tällöin on kuitenkin tärkeää ylläpitää henkilöbrändiä, mikä tarkoittaa aktiivista sosiaalisen median päivittämistä ja mahdollisesti yleisön päästämistä lähelle omaa elämää. Kannattaa siis miettiä, onko valmis sellaiseen.

Mitä mainostaa?

Kuten tässä jo onkin aiemmin mainittu, niin matkailualan yrityksiä voi mainostaa. Itseasiassa isoja affiliaattiyrityksiä voi mainostaa. Se ei välttämättä pitkässä juoksussa ole hyvä, sillä miksi kuluttaja enää palaisi sinun sivulleen sen jälkeen. Toki jos diilisi on sellainen, että saat maksun joka kerta kun suosittelemasi henkilö käyttää sivustoa, niin se on hyvä.

Kasinoalan yrityksiä voi mainostaa, mutta niitä ei voi kohdentaa Suomeen.

Vielä tällä hetkellä laina-alan yrityksiä voi mainostaa Suomessa. Kilpailu on kuitenkin todella kovaa, joten siihen kannattaa varautua.

Musiikkihenkinen voi mainostaa esimerkiksi kansainvälisiä, netissä toimivia soitinliikkeitä.

Kauneudesta pitävät voivat mainostaa kosmetiikkayrityksiä.

Kannattaa muutenkin etsiä sellaisia mainostettavia, joita ei muut mainosta. Tällöin sinulla on tarjottavana jotain erilaista. Esimerkiksi Yhdysvaltojen markkinoilta löydät todella paljon erilaisia yrityksiä ja tuotteita, joista Suomessa ei ole kuultukaan. Niitä on myös elintarvikealalla, esimerkiksi luomutuotteita valmistavia yrityksiä.

Yhteenveto

Affiliate mainonta ja markkinointi sopii päämäärätietoiselle henkilölle, joka ei kaihda työntekoa ja pystyy siihen ilman kenenkään valvontaa. Kärsivällisyydellä voi päästä pitkälle, eikä kannata masentua jos tulosta ei tule heti. Kannattaa etsiä omanlaiset tuotteet markkinoitavaksi ja tehdä kovaa duunia, niin siitä se lähtee.